Limingassa 1.9.2010
03.09.2010 10:27

Limingassa oli säpinää syyskuun ensimmäisenä päivänä, kun poliittisten puolueiden teltat nousivat torille vieri viereen ja ihmiset kävivät tutustumassa eri puolueiden eduskuntavaaliehdokkaisiin ja paikallisiin päättäjiin. Keskustan lähestyvä jäsenäänestys sai niin istuvan kansanedustajan kuin monet muutkin liikkeelle. Vasemmiston teltalla keskusteltiin niin energiapolitiikasta kuin lääkkeiden kallistumisesta. Kiinteistöveron nousu (jopa kaksinkertaistuminen) on kirpaissut useiden kuntien omakotitaloasukkaita. Kiinteistöveroa maksavat myös kerrostaloasukkaat. Tasaverojen kasvu vie Suomea kohti epäoikeudenmukaista tasaverojärjestelmää. Tätä kehitystä me vasemmsitoliittolaiset vastustamme, sillä meistä rikkaiden kuuluu maksaa enemmän veroja kuin köyhien. Kiitos Arjalle ja Pertille ja muillekin talkoolaisille onnistuneesta tapahtumasta. Mukavaa oli.:)